maanantai 2. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille lukijoille, joita on jo tähän mennessä kertynyt 140!
Toivottavasti tästäkin vuodesta tulee vähintäänkin yhtä hauska kuin viime vuodesta!
Ja näin uuden vuoden alettua ajattelin että voisin ehkä vaihtaa blogini ulkoasua, tuolla oikealla puolella palkissa on kysely, vastatkaapas siihen. Saa myös ehdottaa ideoita uuteen ulkoasuun.

En ole vieläkään saanut aikaiseksi tehtyä sitä toive-postausta tallistamme mutta yritän loman aikana edes jonkinlaisen saada aikaiseksi. Voisin siis koota tähän postaukseen hieman jotain kisavaruste-postauksen tyylistä, vaikka kauheasti kuvia mulla ei nyt olekaan, lähinnä mun suosikkeja kilpailuissa käytetyistä satulahuovista, hupuista yms.

Eli tuolloin ^ kisoissa oli Fajanalla mustat varusteet, ja niiden kanssa keskisininen Equiline flättäri ja saman värinen Swarovski-otsapanta. Tässä näkyy ne vähän paremmin:


Sitten toinen mun lempi-kisahuopa ja siihen sopiva otsapanta, sekä loimi:

pinkku

fajana

Ylimmässä kuvassa siis näkyy tarkemmin huopa, joka on myös Equilinen, ja siihen swarovski-otsapanta samoilla väreillä. Samoihin väreihin sopii kans fleece-loimi jossa siis brodeerauksena Holsteiner-logo, loimi on Saksasta.


Sitten on vielä yksi kiva yhdistelmä, tummansininen Shockemöhlen huopa, ja siihen sopiva beige swarovski-otsapanta:




Sitten on PALJON muitakin huopia ja korvahuppuja, otsapantoja jne. joita en ole erikseen kuvannut, mutta joitakin kuvia menneistä kisoista (joissa näkyy silloin käytettyjä kisavarusteita) voin laittaa:
 




Tommi ja Jack




 

Fajanalla on nyt syksyllä satula vaihtunut, ja uusi satula on ruskea, joten kaikki muutkin nahkavarusteet ja suojat on vaihdettu ruskeiksi. Jackilla on myös kaikki varusteet ruskeat. Muilla hevosilla nahkavarusteiden väri riippuu ihan siitä että mikä satula, kun meillä siis on useampia satuloita joista osa menee monellekin eri hevoselle. Mä yleensä käytän hypätessä joko ruskeaa Henry deRevelin estesatulaa tai mustaa Antarésta, ja nää kaks satulaa käy meijän kaikille hevosille. 
Jos satula on ruskee niin sit laitetaan kaikki muutkin varusteet ruskeina tai jos satula on musta niin sit muut mustana :)

Sit joitakin mun kisavarusteita:

Raippaa en käytä kaikilla hevosilla. Jos käytän, niin joko ruskeaa jotain pientä esteraippaa (en muista  merkkiä) tai sitten Döbertin mustaa esteraippaa. En löytänyt hyvää kuvaa kummastakaan.
Hanskoina KL, Roeckl tai ei mitään. Kannuksia käytän harvoin, mutta jos käytän niin jotkut hopeiset ponikannukset kumeilla :)
Jalassa käytän Parlantin minichapseja
Kypärä riippuu ihan päivästä, GPA tai CO.
Kisatakkina tällä hetkellä Animo, ja valkosia housuja on monia, ne on aika perus samanlaisia kaikki.
Kisapaitoja on erilaisia ja useita erivärisiä, löytyy sinisiä, vaaleanpunaisia, valkoisia ja beigejä.

Siinä taisi olla kaikki näin nopeesti esiteltynä, voin yrittää ottaa enemmän kuvia muista varusteista myöhemmin.

Tässä muuten video viime hyppytunnista (30.12.2011) Pinkulla:



Fajana oli myös pienen hyppylomansa jälkeen taas hyppäämässä, ja meni aika kovaa.. Vauhtia siis riitti mutta hyppäsi kyllä tosin hyvin. Videota ei Fajanasta ole, kun ei hypätty kuin muutamia hyppyjä verkkahyppyjen lisäksi.

Tässä pieni video Tirpasta 27.12.2011 tunnilta, pikku-Tirppa vähän suuttui radan lopussa kun puomi putosi

 

17 kommenttia:

  1. Hei tosi siistii jos lähet ulkomaille (: minne päin lähet?

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo kun on noin sävysävyyn noi otsapannat ja huovat aina!:D

    VastaaPoista
  3. onks toi maneesi teidän? :D ja kuka rakentaa aina noi radat?

    VastaaPoista
  4. En ole vielä aivan varma lähdenkö ulkomaille, mutta jos lähden niin Belgiaan.

    Kiitos Tiia :>

    Maneesi on mun valmentajan, ja me ajetaan sinne aina hevosten kanssa 2-3 kertaa viikossa :) ja valmentaja tekee radat

    VastaaPoista
  5. Tee joskus postaus siitä, et millasia noi sun ratsastettavat hevoset on ratsastaa ja millasia ne on luonteeltaan ja erooko ne paljon toisistaa. Kenellä niistä on eniten kapasiteettiä ja kenellä tykkäät ratsastaa eniten! :)

    VastaaPoista
  6. Menisitkö niinkun tallihommiin vai ihan vaan ratsastamaan jos lähtisit? :) Oon kans ite miettiny jos lähtisin jonnekkin päin maailmaa hommiin.. :)

    VastaaPoista
  7. Jos lähden keväällä ulkomaille niin ihan ratsastelemaan ja hoitamaan ja tälläi :) Olin vuosi sitten kans ulkomailla, silloin olin saksassa erään perheen luona ja ratsastin ja hyppäsin myyntitallin poneilla ja hevosilla :) Sain kans viime vuoden keväällä työtarjouksen eräälle myyntitallille myyntihevosten ratsastajaksi, mutta en silloin ainakaan pystynyt saksaan lähtemään pidemmäksi aikaa. Yritän hoitaa koulun loppuun ensin ja sitten voi miettiä mihin päin maailmaa lähtee :)

    VastaaPoista
  8. hei tee seuraavaks videopostaus! :D:D

    VastaaPoista
  9. vitsi vaikutat niin ihanalta ja aidolta ihmiseltä, suhun ois niin mahtava tutustua! :D

    VastaaPoista
  10. voi kiitos =)

    Pitää miettiä sitä videopostausta, en taida kyllä osata tehdä mitään sellaista.. :D

    VastaaPoista
  11. Osaatko kieliä hyvon? :D

    VastaaPoista
  12. No en eritysen hyvin, mutta sen verran että pärjään :D
    Vuosi sitten Saksassa asuin erään perheen luona ja pärjäsin ihan hyvin englannilla, perheen äiti tosin ei puhunut kunnolla englantia, mutta lapset onneksi puhuivat hyvin :)

    VastaaPoista
  13. minne päin belgiaa oot lähössä :)?

    VastaaPoista
  14. Mistä noita otsapantoja saa/onko itse laitettu noi blingit? Ajattelin että sais just sellaset blingblingit kun ite haluaa jos ite laittais, mutta en löydä sellasia ihannormi otsiksia mistään, niin osaatko neuvoo mistä sellasen vois löytää?

    VastaaPoista
  15. Olen itse tehnyt nuo ja siis tilannut erikseen ne swarovski-kivet. Noita otsapantoja ei kauheesti joo ole oikeen missään, mutta muistaakseni Hööksissä myytiin joskus jotain ihan tavallisia tasaisia otsapantoja, sekä yhdessä toisessa liikkeessä Porvoossa, jonka nimeä en muista :) Sit myös jossain liikkeessä ravi-varusteiden puolella on joskus ollut myös ihan tavallisia otsapantoja :)

    VastaaPoista
  16. Minkä kokonen sun kisatakki muuten on ?:D

    VastaaPoista