maanantai 18. helmikuuta 2013


Heippa,

Perjantaina ja lauantaina 15.-16.2. oltiin Ypäjällä alue- ja kansallisissa Tirpan ja Pinkun kanssa,  perjantaina hyppäsin molemmilla warm up luokat, lauantaina Tirpalla KL nuorten hevosten luokan 100cm ja Pinkulla avoimen kansallisen 120cm luokan. Tirpalla tuli yksi pudotus ja rata mentiin vähän liiankin rauhallisesti/alitemmossa. en ehtinyt kävelemään rataa joten radalla piti koko ajan etsiä seuraavaa estettä. Ennen rataa Tirppa vielä onnistui kaatamaan itsensä pihassa hypättyään pystyyn minä selässä, ei tosin onneksi tullut sairaalareissua ,kun en tällä kertaa jäänyt alle. 
Pinkun rata meni muuten hyvin ja puhtaasti mutta kolmos-esteelle jouduin tekemään voltin/menemään ohi esteestä sillä tiukka kaarre ei ihan onnistunut kun sisäpohje ei ollut läpi, eikä olisi ollut reilua Pinkulle laittaa sitä hyppäämään huonosta paikasta huonolla tiellä, kun se muutenkin on niin arka ja melko kokematon. Saimme siis 4vp tulokseksi, mutta olen tyytyväinen rataan. 



     Mutta tällä hetkellä olen Hollannissa, Stal Doorwerthissä, ja täällä on ihanan keväistä, ainakin Suomen loputtomiin lumikinoksiin verrattuna. Tänään oli ihana sää, aurinko paistoi ja varjossa oli n. +8 astetta. Sain netin tänään toimimaan puhelimessani ja pystyn päivittelemään blogiakin kätevästi aina kun on aikaa ja jaksamista. Aion varmaan jonkin verran kirjoitella täältä vähän päiväkirja-tyylisesti ja laittaa jotain kuvia aina kun vain ehdin ja jaksan. Vielä en tiedä julkaisenko joka päivän aikatauluja ja tapahtumia, se voisi ehkä olla hieman tylsää kun ei kunnon kuviakaan saa, mutta kirjoitan silloin tällöin lähinnä itseäni varten tapahtumia ja talli- ja ratsastustutiineja täältä. 
Tänään herätyskello soi klo 7, ja kahdeksalta oltiin tallissa. Aloitimme viemällä hevoset kävelytyskoneeseen ja sitten laitoimme ensimmäiset hevoset kuntoon. Ratsastin ja hyppäsin ensin yhdellä 5v tammalla, sen jälkeen tuotiin yksi suloinen 4v, jolla hyppäsin myös. 
Seuraavaksi minulle laitettiin kuntoon 6-vuotias tosi kiva kimo, jonka ratsastin kentällä ja käytiin lopuksi kävelemässä tiellä. Kimon jälkeen ratsastin vielä yhden 7-vuotiaan kentällä.
Kun melkein kaikki hevoset oli ratsastettu, meitä siis on yhteensä 5 ratsastajaa ratsastamassa tallin hevoset, lisäksi hevoset kävelee kaksi kertaa päivässä kävelykoneessa, oli tunnin lounastauko. Sen jälkeen laitettiin kamoja ja hevosia kävelykoneeseen ja muuta pieniä tallihommia. Lopuksi vielä käytiin kävelemässä maastoissa parilla hevosilla. Laitan tähän loppuun joitakin kuvia puhelimestani ja pari kuvaa niistä Ypäjän kisoista :)




 
 


3 kommenttia:

  1. Mitä sä niinku teet tuol hollannis, töitä? Kauanko? Kivan aurinkoista :)

    VastaaPoista
  2. Meetteks te Paimion läpi kun meette Ypäjälle ? :)

    VastaaPoista
  3. Vau, ootko töissä tuolla Hollannissa?:)

    VastaaPoista