tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pikaiset kuulumiset viime viikoilta

Taas on blogin päivitystauko venynyt ihan liian pitkäksi, en ole millään ehtinyt päivitellä. Tänään minulla oli pitkästä aikaa vapaapäivä hevosista, mutta vietin sen kotona kipeänä vatsataudissa. Blogin kannalta ehkä ihan hyväkin asia, tulipahan ainakin kirjoitettua tämä postaus!

Tällä hetkellä ratsastettavia on aika paljon, ja päivässä tuleekin usein ratsastettua monta hevosta. Fajana kuntoutus irtopalaleikkauksesta ei ole sujunut ihan toivotusti, mutta se on menossa loppuviikosta uudestaan klinikalle tutkimuksiin. Pinkulla saa jo jonkun verran ravata ja kohta myös hieman laukata, eli Pinkun kuntoutus on jo ihan hyvällä mallilla. Tirppa on ollut viime aikoina ihan kunnon treenissä, paitsi tietenkin lauantai-iltana, juuri ennen Hyvinkään kisoja, se oli polkaissut hokillaan ikävän haavan toiseen takajalkaan. Siitä johtuen taas pieni tauko treenaamiseen, eikä harmillisesti sunnuntain kisoihinkaan päästy.

Tirppa hyppäsi maaliskuun lopulla Ypäjän Horze Winter show'ssa pitkästä aikaa talven kisatauon jälkeen. Tirppa muuten hyppäsi ihan hyvin, mutta kerran kummallakin radalla teki stopin kesken radan, kun ei olisi halunnut lähteä pois verryttelyportista päin. Siitä siis melkoisesti yliaikaa tuloksena, mutta positiivista oli se, että Tirppa kuitenkin melko helposti lähti taas jatkamaan rataa ja hyppäsi omatoimisen pysähdyksensä jälkeen kiltisti, vaikkakin hieman vallattomasti. Välit meinasivat jäädä vähän ahtaiksi, kun Tirppa hieman innostui. Pitää yrittää saada taas kisoja alle, jos se vähän tasoittuisi.


Trioa olen ratsastanut nyt muutaman viikon ajan, kun sen omistajat ovat matkoilla. Se on myös käynyt muutamissa kisoissa. Ainakin näin alkukaudesta se on kilpailuissa melkoinen sählääjä ja hermoilija, ja siksi tarvitsee paljon harjoitusta ja rutiinia, ja sitä kautta rentoutta suorittamiseen. Lisäksi nyt keväällä hormonit hyrrää ja oripojalla taitaa olla vähän muut mielessä, kuin itse kisaaminen, voi olla että se tasoittuu kun kausi pääsee kunnolla käyntiin. Kisoissa Trio on tehnyt sekä tosi hyviä ratoja, että vähän huonompiakin. Luulen, että kun se vaan tästä vähän rentoutuu kisatilanteessa niin turhat pudotukset jäävät pois.

Trio Tampereen kisoissa maaliskuussa. Kuvannut Essi Ahonen.

 
Huomenna tiistaina mennään päivällä Eholle hyppäämään (toivottavasti vatsatautini vähän hellittäisi..) ainakin yhden hevosen kanssa, voi olla että tulee joitain muitakin heppoja sen lisäksi. Viikonloppuna olisi tarkoitus viedä ainakin Trio ja yksi pikkuheppa Eholle, ehkä jotain muitakin. Pitää katsoa myös miten Tirpan haava jalassa on parantunut, ehkä sekin tulee silloin mukaan.
Yritän saada teille vähän jotain kunnon video- tai kuvamateriaalia treeneistä tänne blogiin, nyt saa puhelimen kuvat toistaiseksi kelvata!

                       Trio Tampereella                                                              Fajana päiväkävelyllä

Ihana Fajana taustalla ja namia kerjäävä Karkki.. epätoivoinen yritys saada molemmat kuvaan!
Pikkuheppa                                                   Trio maastossa
 
Tirppa yritetään pitää puhtaana ennen kisoja..                               Pinkku

Trio                                                         Tirppa

Tirppa                                                           Karkki

                                           Trio                                                                  Karkki




4 kommenttia:

  1. Onko tuo karkkin isä Königin's Sohn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, vaan Quaprice Z, ja emänpuolelta isäori Candillo (Cassini I - Cor de la Bryère)

      Poista
  2. Kukas tuo karkki on? En oo ennen kuullut siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastettava 5v FWB-tamma, lisäsin tuonne Hevoset-sivuille tiedot Karkistakin, kunnon kuva tosin vielä puuttuu :)

      Poista